Iskeekö inspis joskus ihan puskasta? Pää vaan kuhisee ideoita, jotka olisit halunnut toteuttaa jo toissapäivänä? Onko sinun joskus tavattoman helppo ilmaista itseäsi, puhua kuin runeberi ilman mitään esteitä? Vai iskeekö joskus kaukokaipuu niin, että vietät tuntikausia tutkien eri kohteita maailmalla haaveillen matkoista niihin? Vastaus saattaa löytyä tulipäivistä.
Tulipäiviä ovat kaikki eläinradan tulimerkin päivät eli oinas-, leijona- ja jousimiespäivät. Vaikka ne ovat tunnelmaltaan erilaisia, niitä yhdistää kuitenkin se, että ne kaikki suosivat tiettyjä toimintoja. Tulipäivät ovat aikoja, jolloin ideoista kiinni nappaaminen, niiden ja minkä vain ilmaistuksi haluttavan ja jopa maailmanrantoja syleilevän esiintuominen kantaa kauas ja uudistaa elämää silloinkin kun jäävät muiden asioiden taustalle. Tulipäivien seuraamisesta on se hyöty, että sillä voi parantaa tuloksia kaikessa ideoinnissa, aloittamisessa, esiintuomisessa ja filosofoinnissa. Mikäs sen mukavampaa!
Tulipäivät herkistävät kasveissa hedelmätuotannon ja kasvavalla kuulla tätä voikin hyödyntää marjapensaiden ja hedelmäpuiden istutuksessa. Niiden kestävyys tuholaisia vastaan paranee ja marja- ja hedelmäsato myös. Ja keväällä kun aloitat siemenestä paprikoiden tai tomaattien kasvatuksen, saat niistä aikanaan parhaan sadon kylvämällä kasvavan kuun tulipäivinä. Ja koulimalla kasvavan kuun tulipäivinä ja istuttamalla taimet myös. Kokeile itse ja kirjaa ylös vaikka KuuSääpäiväkirjaan tai Hyvän Kuun Aikaan -kalenteriin, joka yhdistää puutarha- ja terveysneuvot.
Oinaspäivinä aloitetaan, Leijonapäivinä esitetään ja Jousimiespäivinä jaetaan maailmalle
Oinaspäivät niin kasvavalla kuin vähenevälläkin kuulla ovat oivallisia aloittamiseen ja yrittämiseen ja “pois tieltä risut ja männynkävyt”-toimittamiseen. Myös autot, moottoriurheilu ja vauhdikas meno tai niiden vastineet tuntuvat erityisen kiinnostavilta. Hammaslääkäriin ei kannata silloin mennä, varsinkaan ylähampaiden käsittelyihin. Tulos ei kestä ja sattuu. Päähieronta ja kasvohoito on todella ihanaa oinaspäivinä.
Leijonapäivät ne vasta ihmeellisiä ovat! Silloin leikatut hiukset tuuheutuvat. Jos teet tämän kasvavalla kuulla, hiukset kasvavat nopeammin ja vähenevälläkin kuulla tuuheutuu, hiukset vaan kasvavat hitaammin. Jos leijonapäivinä otat permanentin tai muun kiharruksen, ne palavat pilalle tai tulee liian säkkärää, joka ei miellytä mitenkään. Sydämelle hyvää tekevä, mitä se onkin, on erityisen hoitavaa ja sydäntä rasittava, kuten leikkaukset, ovat erityisen haitallista leijonapäivinä. Selkähieronta olisi ihana juttu!
Jousimiespäivät ovat kaikkein laajakatseisimpia. Silloin kaivataan jotain muuta, tulevaisuuden juttuja, mitä vain mikä vie ajatukset irti tästä hetkestä ja arjesta. Maailmankansalaisuus on päivien teema, vieraita kulttuureja ja näkemyksiä on helppo ymmärtää. Koska jousimiespäivät herkistävät pakarat, reidet, ylävaltimot, niin mikäs sen parempi kuin hoitaa niitä silloin! Nyrkkisääntönä voi pitää, että kasvavalla kuunvaiheella maltilliset, pitkät kävelyt, kyykkääminen ja salilla reisien harjoittaminen vahvistavat reisiä ja vähenevällä kuunvaiheella hierotutetaan pakaroita ja reisiä. Vähenevällä kuunvaiheella pakaroiden ja reisien hierotuttaminen ja edelleen maltillinen käveleskely hoitavat ihanasti niin ettei tarvitse välttämättä iskiaksestakaan kärsiä.
Jousimiespäivinä kuu tekee taivaalla matalimman ja lyhyimmän kaaren riippumatta siitä minkä verran kuuta näkyy. Erityisesti täysikuu jousimiehessä kesäkuussa piipahtaa taivaalla niin lyhyesti, ettei sitä välttämättä oikein siellä huomaa käyneenkään. Jousimiespäivinä sää aina muuttuu, toisenlaiseksi kuin mitä on ollut siihen asti. Tee omat havaintosi!
Mistä tulipäivien ajankohdan voi tarkistaa?
Katso Wanhan Ajan kuukalenterista tai Yläkuun terveyskalenterista tai Hyvän Kuun aikaan- kalenterista. Oinaan, Leijonan ja Jousimiehen merkit tunnistat varmuudella esimerkiksi katsomalla kalenterin takalehdeltä. Hyvän Kuun aikaan -kalenteriin on yhdistetty terveyden ja kauneuden neuvot ja puutarhan otollisten toimien ajat. Kuukalenterista minäkin ne katson, ei niitä tavallisesta kalenterista näe. Jos sinulla on jo kalenteri ja haluat saada siitä enemmän irti, tilaa viikkokirjeet! Niissä on koko viikolle kerrallaan aina otollisimmat toimet. Muistathan myös liittyä postituslistalleni vaikka tästä tämän sivun alaosasta, niin saat heti Kuutiedon perusteiden tiivistelmän ja jatkossa tiedon uusista blogijulkaisuista.
Tulipäiviä sitten tunnustelemaan ja tunnelmia vertailemaan!
P.s. Lue myös aiempi kirjoitukseni vesipäivistä ja maapäivistä!
Aivan ihana artikkeli ja ihanat, selkeät sivut. Kyllä nyt kelpaa asioida. Kiitos Ritva!
Kiitos Outi! Ihanaa, että tykkäsit :)